|
VITSAUS LYRICS
"Pappisviha" (2004 Demo)
1. Vajaan mielen vapaudesta
2. Kun loinen lihasta kannettiin
3. Kuolemasi
4. Iäti vihassa ja kunniassa
5. Vala ja lupaus
1. Vajaan mielen vapaudesta
Kaunis katsoa ei ole olemusta olevaisen
Kumarrusta kuvottavan, palvelusta pienen mielen
Kansaa, joka kirkkaudessa, kirjoitetuissa kahleissa
Oman tahdon tappaneena toteuttaa toden tuhoa
Mädäntyneet miehenraadot raunioita rakentaneet
Valtakuntaan valtaa vailla vaillinaisna vajoavat
Kuolemattomuuden kaipuun taantumukseensa tukevat
Heikkoudelleen huoran työnä hautakummuilleen kantavat
Kuollut kukka kaltaistensa ketoon kovin kumaraiseen
Kuihtuneeksi kasvaneena - häpeä rinnalla honkien
Kaunis katsoa ei ole onnea oikeamielisen
Rappiota, raudan lailla ruostunutta viisautta
Hulluudestaan huvittuneen harhaanviedyn ja -johtajan
Kulkutaudin kylvämistä, rutollansa raiskaamista
Arvoitukseen ajattomaan ajan saattoon alistuneet
Syövereihin sielun köyhän totuudetta tukehtuneet
Vaatteet vahvan, viisaan miehen typeryyteen on tahrittu
Siunauksistaan sokaistunut valheisiinsa on vangittu
Oletpahan miesi mainen synnin tahdosta syntynyt
Miksi olet maasi myynyt hintaan homeisen öylätin?
Pedattuna pyhän porton vuode sairaassa sielussa
Vartoo hengen häpäisyä, toivon tuomista valheessa
Lailla suuren siunauksen loisen lihaansa laskevat
Loisen mieltä mädättävän tervetulleeks' toivottavat
Ruttokellon kutsumana kansa kerääntyy katveeseen
Pesän paimenen paiseisen läpikotaisin löyhkäävän
Kirous teille kaikki kansa kirkonkirjoihin kirjattu
Kulkemaan kuin rakkikoira kurja teidat on kastettu
Kirous teille, kauas teistä karkoitettu on kunnia
Kuolemaan kuin rakkikoira kurja teidät on kastettu
2. Kun loinen lihasta kannettiin
Vuosien jälkeen vaelsin takaisin tutuille maille
Kartanoille, kammareihin tuhannen talven takaisiin
Nahkasiipein saattamana istuin ikiaikain ääreen
Kunnes sieluni kadotin saattajani siipein suojaan
Avaa synkkä syleilysi, varasta varjoon sieluni
Liekkisi lyö lävitseni - Todella, olen orjasi
Iltojen hurmeiseen helmaan kätkin kasvot kuolevaisen
Kirouksensa kannoiltani karkoitin kauas pimeyteen
Tunteet, ihmisyyden taakan kylmin kirouksin surmasin
Iholleni jääneet jäljet, arvet haavoiksi avasin
Lihaani yö valoi vallan ylitse vainaan valheiden
Mädänneen ihmisen muiston haudan äärellä häpäisin
Ikiaikain inhon laskin karitsan orjaa kaitsemaan
Sielustani vie tuo valkeus, saasta ihmiseen syntynyt
Valhein valjastettu sairaus, kurjuus kristuksen kahleiden
Saata ei kristitty saasta enää maistaa elämääni
Enää tahria totuutta kylmäksi jäänyt Jehova
Öiden kammioon kätkeydyin, herrani holviin hautauduin
Rikinkatkun keskeen kuljin, ruumiini syöksi syvyyksiin
Maljaasi vereni vuosin pyhää haureutta pilkaten
Uhrina hornan uumeniin vuodatin vihaa uhkuen
Liekein karaistuna katsoin nauloin lävistettyyn lihaan
Nöyrän huoran heikkoudelle nauroin käteni nostaen
Kirveen, veitsen vereen kastoin vihan, raivon riivaamana
Vanhan portin varjoon painuin, paikkaan etäiseen entiseen
Kätköön kadotuksen kaivoin vuoteen valkeuden lihalle
Tumma tuonpuoleinen tyhjyys, haudankaltainen hiljaisuus
Ei poltetta päivänvalon - ei nyt, ei enää... Ei koskaan!
3. Kuolemasi
Paina pääsi häpeässä valoon vietelty syntinen
Mitä luulet löytäväsi ikivanhoista valheista
Teennäinen on todellakin onnesi harhaopeissa
Siis surmaa itse itsesi - ethän enää elää tahdo
Miksi muutoin matelisit elämän pilkan edessä
Luontosi kieltänyt lammas, sudeksi sä synnyit kerran
Nyt nöyrryt heikkoutes eteen, kumarrat kuolleen mahtia
Surkeutesi syövereissä mikä olikaan onnesi
Jumalasi johdatusko, tuo tiesi taantumukseesi
Kaste kurjimpiin kahleisiin: sokeuteesi, sairauteesi
Uskosi on silkka uni! Aika uusi on alkava!
Antikristus tuo tuon aamun, jok' on "onnesi" särkevä!
Korppikotkat kiertelevät heikon jumalasi haaskan
Kuolleen tuoksun kutsumana, tuoksun joka sinuun tarttui!
4. Iäti vihassa ja kunniassa
Illan valjetessa valvoin aikaa ja sen alaisuutta
Ihmisyyden ihanteita, ajatuksia, aatteita
Vuorokauden, viikon, vuoden yhä seisoin suojassani
Turhamaisuuttansa tutkin laeistansa loitonneena
Tuhkasta ja tyhjyydestä ihmisyyden näin nousevan
Raihnaisena rauniona ajan hampaissa horjuen
Kärsien, kuolemaa tehden vastasyntynyt vapisi
Kylmenneessä kehdossansa haudankaipuuta huokuen
Synnyinseimellensä syljin, seipään survoin sydämeensä
Arvoinen ei elämänsä koskaan ollut kuvottava
Elon riistin elämästä, roudan haltuun sen hautasin
Saapuvan yön syleilyssä muistomerkkinsä mureni
Kauan olen odottanut koleassa kodossani
Haudan kylmyyteen hyljätyn unohduksiin uupumista
Muistonsa menehtymistä, rikkaruohoja vuoteellaan
Uuden ajan aloittaja, valon voittanut valtias
Ruosteen omat rauhan aurat tulit miekoiksi takomaan
Sarvipäinen sodan paimen, kristityn kuolon kylväjä
Heikon, raihnaisenkin rodun poltettuun maahan polkemaan
Paholaisen kasvonpiirteet ikuistettu isiemme
Muistissa ja maaperässä kaiverrettuna kallioon
Silmissämme yhä siintää kasvoillamme kuvastuen
Sotakutsu kunniassa Saatanan nimeen surmaamaan
Kauan olen odottanut siemeniä surman työni
Yllä kolean kirkkomaan painostava pimeys kasvaa
Tiedä, joka auraan tarttuu, miekkaan tuo mies on kaatuva!
Ihmisyyden irvikuvan, nyyhkivän nykyihmisen
Kahleista olen karannut, etääntynyt elämästään
Kauas kirkkaudesta kuljen näillä pimeillä poluilla
Siemenistä surman työni itää ikuinen kunnia
Kauan olen odottanut koleassa kodossani
Tekojeni temppelissä kristityn kansan kuolemaa
Painostava pimeys kasvaa Paholaisen poikain yllä
Raivossansa roihuamaan, julmuuden tekoon johtamaan
Ikuisuuden aattoiltaan asti kuljen kirkkokansan
Kaatuneiden koristamaa polunvartta pimeydessä
Kauhun kyyneleitä vuotaa seivästetty seimen lapsi
Lopun ajan loistaessa liekeissä kirkon kaatuvan
5. Vala ja lupaus
Paljon piilee pimeydessä, sivussa silmän siunatun
Mitä ihminen ei muista, mitä kirjattu ei kirjaan
Sanoihin tuon seivästetyn, oppiin ajan ohittamaan
Pimeyteen verisin piirroin käskymme on kirjoitettu
Ainoa oikea oppi: Ristin kansan on kuoltava!
Arvoton laupias lauma poloinen pelon palvoja
Raukkamainen raihnas mieli ansaitse ei enää elää
Ainoa oikea oppi: Ristin kansan on kuoltava!
Kallon kuvan kalliolle raato naulittiin nauraen
Vertauskuva vajavaisten enteenä edesmenonsa
Sieluttoman riemun sointi täyttää tienoot tulen syömat
Pahansuopa pilkkanauru kaikuu korvissa kuolevan
Kaikki kristinuskon luoma saastaisin valhein siunattu
Yön kylmyyteen kuihtuneena varjoihin hiljaa varisee
|
|
