|
VITSAUS LYRICS
"Ajan ja Ihmisen Haudoilla" (2004 Demo)
1. I
2. II
3. III
4. IV
5. V
1. I
Talven tuulten teitä matkaa halki häpäistyn maiseman
Hän, joka kerran hyljättiin hangilla hyisen Pohjolan
Ikuiset arvet iholleen menneet vuodet on viiltäneet
Liian paljon yöt ja päivät maistoivat verta maljoistaan
Tulisija Tuonen koston yhä kytee kylmyydessä
Vanha viha varttunut on tuntemattoman tuvilla
Unta unohduksen uinuu laumojen massat majoissaan
Vieraasta verestä tulleen luokseen laskeneet luopiot
Kyltymäton jylhä kiihko lietsoo liekkinsä loimua
Vuosi vuodelta vahvempi polte pohjoisen kunnian
Varsin kauan vartonut on autuaan aika loppuaan
Liian pitkään laupeus, löyhkä viipynyt hänen vieraanaan
2. II
Maan korvessa kulki tiensä kipu, kärsimys kannoillaan
Pimeän laakson polkuja pelko piinaten aatostaan
Houreineen yön huomaan hukkui, vaipui vainajaa vartomaan
Vailla opasta ontuen koruttomaan kuolemaansa
Ei sääliä, ei suopeutta, ei lunastajaa lupausten
Loisto ristin laskee hautaan lohduttomaan, loputtomaan
Epätoivo teki työnsä, syöpyi sisimpään eksyneen
Houreet horjumaan sai mielen, alistumaan ankeuteensa
Pahaenteisenä pimeys piiritti pelon piinaaman
Suotta etsi sokein silmin katseellaan yhä Kristusta
Vain suunnaton viha valvoi, vaani vaivaista varjoistaan
Ei sääliä, ei suopeutta, rakkautta ristiin naulitun
Itke, lapsi Taivaan Isän, Herra on sinut hyljännyt
Siunaajasi sinut petti, houreesi sinut häpäisi
Ei Kristus kuolemallansa vienyt sinusta syntiä
Hän, herrasi, on hengetön, mitätön ja kuollut muisto
Ilman isääsi ikeesi liian raskas on raahata
Missä onkaan messiaasi kaivatessasi kaitsijaa
Varjele ei "vapahtaja" sinua työltä Saatanan
Ei sääliä, ei suopeutta, myötämieltä typerälle
Liha laupiaan on määrä murheineen maahan polkea
Ruhjottuna, ruoskittuna herraansa viimein herjaten
Hurmeen vuotaessa hankeen ymmärsi pyhän petoksen
3. III
Maaperä allani muistaa joka ainoan askeleen
Vanhan varren, nuoren vesan, kaiken kasvaneen kuolemaan
Niin suurena monet seisoi, vähätpä heistä välitit
Elämää hylkivän enteen, vanhuksen näit jo versossa
Kuten kuu vei eilispäivän historian syvään hautaan
Jätti aika jalkoihinsa jokaisen eilen eläneen
Lukemattomat lahot luut haurastuvat huomassasi
Kunnes tomu kätkee alleen hautaan hakatut nimensä
Merkityksettömät muistot ainoana aarteenansa
Katsot kuinka kaikki kulkee aarteen antaakseen sinulle
Hiljaa hiekka tuhkanharmaa peittää polun ajatusten
Loisto aarteen arvottoman illan hämärään häviää
Raskaat painot riippuvuuden jokaiseen päivään joutavaan
Mitätöntä mieltä kiehtoo, sakean myrkyn sekoittaa
Kadotukseen koottu kaikkeus pilkkaa taakkansa painoja
Polvillensa painunutta epätoivoa edessään
Tunnit ovat tulleet täyteen, päivä päivältä paenneet
Kalpeat uurteiset kasvot katkera kyynel kastelee
Elämän epäjumala sylistään syöksee pimeyteen
Tähän samaan synkkään paikkaan johdat lopulta jokaisen
4. IV
Ääreen ajan, ajatusten ulottuu tuo vihan usva
Pimeydestä pyyhkiäkseen taudinkantajien tahrat
Murhavainun valitulleen antaa tehtävän täyttämään
Koston välikappaleeksi kuolon voimalla varustaa
Ylemmyys tuon tuhovoiman rinnalla raihnaan kristityn
Vihan, vimman virkoamaan, kuvotuksen kumpuamaan
Otteessaan olevaan sieluun nostaa nöyryyttä pilkkaamaan
Julma tahto tuhontuojan meissä herännyt murskaamaan
Ristin kansalle niin rakkaan pyyteettömyyden pyhätön
Lähimmäisenrakkaudessa ryvettynyt ihmisraukka -
Ylleen karsas ylenkatse likaiseen loukkoon lankeaa
Pyyteettömän palvelijan, arvottoman ja alhaisen
Ankean asuinsijansa nurkkiin vetäytyy nääntymään
Aina valpas murhavainu lepäämättä löyhkää seuraa
Usva hiipii huoneisiinsa, nurkkiin heikkoutta huokuviin
Aina ihmislihaan löytää voima varjoissa varttunut
Siunauksen suo arvoiselle, hautaan vie häpeällisen
Koston käsiemme kautta viha valitsi välittää
Meihin usva mahdin siitti hylkäämäänsä hävittämään
Tykö taudinkantajien viemme vitsauksen ja vainon
Tuomme täydellisen tuhon nielemään nöyrän kulkijan
Ilmiliekkeihin iskemme autioiksi tehdyt talot
Kyynelsilminesi katso meitä, pimeyden mahtia
Karvaan tappiosi kasvot näet sinulle nauravan
5. V
Miettein niin malttamattomin täynnä vihaa ja tuhoa
Halveksuntaa heitä kohtaan, jotka Jumalaa palvovat
Inhossa ihmistä kohtaan ruumiin ja lihan luovutin
Rienaamaan ristin kantajaa, jokaista Jumalan orjaa
Missä vajaa mieli veisaa iätöntä itkuvirttään
Missä ihmismieli murtuu, kuolemanpelkoon kumartuu
Vein ihmiselon vitsauksen Sielunvihollisen varjoon
Kuolleen jumalan käsistä voiton lihasta lunastin
Ikipimeys paholaisen, valta ja voima voittajan
Edessä epäjumalan, mustan mahdin ja kunnian
Ihmisen isännän kielsin, palvelijoitaan pilkkasin
Jumalankuvan kukistin, voittajan vallan lunastin
Ei elämää, ei jumalaa, iätön on ihmistuska
Ei yhtäkään ylitseni valtakunnassa vitsauksen
Nämä talot, nämä tienoot kolkot ihmisen kulkea
Kotini, kadotukseni ikuisesti on oleva
Tuhatpäisen teuraskatraan laupeus on laumaksi tehnyt
Itseinho isäntänään nöyryyttänyt orjan osaan
Onneton on orjan osa, palvelijan ja palvojan
Orjamoraalin oppeihin kunniansa kadottaneen
Missä vajaa mieli veisaa iätöntä itkuvirttään
Epätoivoisena etsii mailleen mennyttä jumalaa
Missä ihmismieli murtuu, kuolemanpelkoon kumartuu
Siellä inhoni on siinnyt, siellä vitsauksemme viipyy
Tykönä tuhannen ruumiin murheisiinsa menehtyneen
Siellä siunaus meille suotu - valta, voima ja kunnia
Taantumuksen tuomat tarpeet, irvokas ihmiselämä
Heikkoudessaan, häpeässään kääntyy kadotuksen puoleen
Ei elämää, ei jumalaa, iätön on ihmistuska
Ei yhtäkään ylitseni valtakunnassa vitsauksen
Nämä talot, nämä tienoot kolkot ihmisen kulkea
Kotini, kadotukseni ikuisesti on oleva
|
|
