|
SOTAJUMALA LYRICS
"Sotajumala" (2001 Demo)
1. Sotajumala
2. Pelkuri
3. 105 Päivää
4. Verimaa, Isänmaa
1. Sotajumala
Olen tullut alusta aikojen.
Herra väkivallan kiistaton.
Aseseppä taisteluiden.
Joissa elämä lopun kohtaa.
Sillä minä olen Sotajumala.
Valtias kaiken sotaisan.
Lopettaja elämän valoisan.
Pyöveli vailla vertaa.
Kuolema minua kaikkialle seuraa.
Tuho edelläni tietä lakaisee.
Tuska vierelläni valittaa.
Pelko minut vaatettaa.
Pahuus, joka minut ruokkii,
Vihasta voimansa ammentaa.
Katson alas maata, jossa veri virtaa.
Kannasta ruumiiden tuhansien.
Surevien leskien epätoivoa.
Kyyneleitä lasten isättömien.
On työni täällä tehty.
Siirryn taas aikaan uuteen.
Sillä minä olen Sotajumala.
Valtias kaiken sotaisan.
Alkulähde vihan, raakuuden.
Yliherra kuoleman.
…Sotajumala…
2. Pelkuri
Etulinjassa, juoksuhaudassa, yöllä ristitulen valojuovissa.
On paikkansa siellä taistella, joukkueensa osana.
Vaikka luodit viereen lyövät, kuuluu rohkeudella vastata.
Silmänsä päässä seisoen, katse tyhjyyteen suunnattuna
Kauhun lamaannuttamana, itsensä kastelee.
Jättää pelkuri raukkamainen paikkansa tärkeän.
Heikko liha vapisten karkuun taakse poistuu.
Ystävänsä hyljäten, itsekkäästi kauas pakenee.
Luojaansa rukoillen, yksikkönsä piiskatun pulaan saattaa.
Luoti vatsaan, luoti rintaan, siinä palkka karkuruuden.
Lakki maahan, luoti niskaan, sille, joka veljensä pettää.
Joukkueensa veren tahraama, henkeään puolustaa rumputulessa.
Kiivaasti miettien, mistä vähistä löytyisikään korvaaja…
Karkurille itsekkäälle, jolta toverit pian vähiin käyvät.
Ystävänsä entiset, eivät paljon selkään taputtele.
Kunniaton petturi tullaan kyllä löytämään.
Ei löydy kiveä, jonka alla pystyisi lymyämään.
Ei yksikään tuosta joukkueesta verille ruhjotusta
Lähde hakemaan luopiolle sotaoikeutta.
Luoti vatsaan, luoti rintaan, siinä palkka karkuruuden.
Lakki maahan, luoti niskaan, sille, joka paikkansa jättää.
Juoksee soturin irvikuva taakse linjojen perimmäisten.
Kotiansa kohti, alle äitinsä helmojen.
Mudassa rämpii tuo hyödytön yksilö, henkeään haukkoen.
Ulkoasunsa sitä muistuttaen, mitä itseään sisältä on.
3. 105 Päivää
Ei kuulunut heikoimpien itku läpi tykkitulen pauhun.
Ei laulettu ilovirsiä keskellä hulluuden ja kauhun.
Vääristyi hymy pakokauhun sekaiseen irvistykseen.
Kun repivät kranaatit ruhoja kappaleiksi yksi toisensa jälkeen.
Siellä sateessa mullan, lihan ja sirpaleiden.
Etenivät periksi antamatta, koko joukko samaan huutoon yhtyen:
"Hakkaa päälle !" - raikuen tulimeressä , revityn maan keskellä.
Isät, pojat yhdessä kävivät, taistoon rinta rinnan menivät.
Kun tuhansissa vieraat laskettiin, oli satoja vain vastassaan.
Soturit nuo taipumattomat löivät päälle kaikella sisullaan.
Siellä sateessa lumen, veren ja pirstaleiden.
Perääntymättä vastasivat sotajoukolle vihollisen.
Silmät kyynelistä kuivattiin, vihalle valta annettiin.
Korpien syvyyksissä vapaus kallis kustannettiin.
Sadanviiden päivän painajainen, synnyinmaan rajoja repien.
Kun yritti raiskata valta ylivoimainen, lipun sinivalkoisen.
4. Verimaa, Isänmaa
Maamme Suomi verellä lunastettu.
Soturit suuret sisulla siunatut.
Ei estänyt tuhansien järvien jäät,
ei huurasta hopeiset metsiköt ikiroudan.
Kunniakkaiden sankarien voittokulkua.
Arvet ikuiset tuhkaan haudattiin,
kun vihollisveljet poljettiin, viimeiseen lepoon
maamme mullan uumeniin.
Kunnia Verimaalle… Kunnia Isänmaalle…
Tulisateessa voima punnittiin.
Tuoni löi leiman vihollisiin punaisiin.
Lunastus verinen, itsenäisyys ikuinen.
Ei toista sukupolvea vastaavaa…
Kunnia Verimaalle… Kunnia Isänmaalle…
|
|
