|
SOTAJUMALA LYRICS
"Death Metal Finland" (2004)
1. Intro
2. Meidän Maa
3. Elämän Vihollinen
4. Syyttömien Veri
5. Kuolleet
6. Rakkaudesta Sotaan
7. Panssarikolonna
8. Sisu Sinivalkoinen
9. Sotajumala
10. Vanki
11. Pommitus
1. Intro
2. Meidän Maa
Valtakunta voiman tahdon ylpeyden.
Maa kallis rakas pohjoinen.
Pieni kansa sinivalkoinen.
Omaa sisun, tahdon ja rohkeuden.
Alla taivaan kirkkaan puhtoisen.
Veri virtaa leijonan rautaisen.
Veri virtaa leijonan rautaisen.
Riutui kansa alla vallan punaisen.
Pakotti taistoon puute rikkauden.
Kärsimys ja kurjuus ei vienyt unelmaa vapauden.
Routaisen maan kallis hinta.
Tuhansien kuolleiden veren virta.
Kotimme alla ristin sinisen.
Meidän maa sinivalkoinen.
Ajoi ahdinko taistoon viimeiseen.
Lauloi lyijy tiensä viholliseen ylivoimaiseen.
Valtakunta voiman, tahdon, ylpeyden.
Maa kallis rakas pohjoinen.
Pieni kansa sinivalkoinen.
Omaa sisun, tahdon ja rohkeuden.
Alla taivaan kirkkaan puhtoisen.
Veri virtaa leijonan rautaisen.
Veri virtaa leijonan rautaisen.
Kun lippu salkoon nostetaan.
Esi-isien urotyöt muistetaan.
Veri viitoitti väylän vapauteen.
Loi uskon uuteen huomiseen.
Routaisen maan kallis hinta.
Tuhansien kuolleiden veren virta.
Kotimme alla ristin sinisen.
Meidän maa sinivalkoinen.
3. Elämän Vihollinen
Sinun poikasi urheat uskolliset,
kohti vaaraa vaeltaa.
Sinun käskysi saattelemana.
Kuolemaa jonottaa.
Et tunne yhtään heistä, jotka kylmästi kaatuu pois.
Silti kirkkaimman kunnian kruunun, heidän puolestaan ottaa voit.
Sinä sankari sodan pauhun, kuolemattoman muiston luot.
Yllä sekasorron ja kauhun, viinin virtaavan ylväänä juot.
Et kyyneltä vihan tai surun,
sinä sielustasi irti saa.
Vaikka puolesta valtasi sinun,
rinta rinnan he puolustaa.
Jälkeen rankan verisen voiton,
sinä saarnaten saastaa jaat
Kansa kiittävä polvillaan palvoo,
yliherruuden yllesi saat.
Et tunne yhtään heistä, jotka kylmästi kaatuu pois.
Silti kirkkaimman kunnian kruunun, heidän puolestaan ottaa voit.
Sinä sankari sodan pauhun, kuolemattoman muiston luot.
Yllä sekasorron ja kauhun, viinin virtaavan ylväänä juot.
Aikakautesi vallan valtias,
kovat kasvosi muistetaan.
Sukupolvien tuleva kirjo,
tekosi tulevat tuomitsemaan.
4. Syyttömien Veri
Kylmässä kolkossa huoneessa.
Ilman turvaa, ihmisarvoa.
Et tiedä syytä siellä oloosi.
Pääsetkö koskaan elävänä vapaaksi?
Kylmä kalmaa, sydän hakkaa.
Odotat turhaan ruokaa, juomaa.
Uskallat et paikaltasi liikkua.
Uskallat tuskin edes hengittää.
Kuulet huutoja tuskaisia. Armoa anovia
Iskuja, aseen laukauksia. Armottomia
Syyn tiedät huutoihin. Sitä myönnä et itsellesi.
Kyyneleet silmissäsi. Hiljaa, peität korvasi.
Askeleet lähenee. On sinun vuorosi. Kuolla.
Pelkosi on poissa.
Kipu, joka määrää.
He viilsivät sinua kasvoihisi.
Maistoit oman veresi.
He polttivat ihoasi.
Tuskaasi et usko todeksi.
He nauttivat katsella kidutustasi.
Eivät välittäneet, teloittivat perheesi.
Pelkosi on poissa.
Kipu, joka määrää.
Kuulet huutoja tuskaisia. Armoa anovia.
Iskuja, aseen laukauksia. Armottomia.
Kylmä piipun suu hivelee niskaa.
Lasket allesi viimeistä kertaa.
Kuoleman tunne sinut valtaa.
Et kipua tunne enää koskaan.
5. Kuolleet
Harmaa on talvinen taivas, värittömässä metsän laidassa.
Harmaa on reikäinen liha, harmaassa univormussaan.
Kokardi auringon haalistama.
Arvomerkit sateen kuluttamat.
Musta on saapas jalassa, mustaksi palaneessa lihassa.
Mustassa repaleisessa hylyssä, ässä alas ammuttu.
Silmät aukinaisiksi jääneet.
Kyyneleet kuoleman porteille.
Kuolleet eivät tarvitse syytä kostaa.
Kuolleet eivät enää koskaan valita.
Elon hengen kehosta pois nostaa.
Kohtalona kuolla maansa puolesta.
Valkoinen on lumipuku yössä, siluetti horisonttia vasten.
Valkoiset huulet jäätyneessä suussa, pää aseeseen nojaten.
Viimeinen vartioasema.
Viimeisenkin miehen menettänyt.
Punainen on veri hiuksissa, luodin lävistämässä päässä.
Punainen on reikä merkkinä, viimeisestä hengenvedosta.
Suu huutoon jähmettynyt.
Kapteeni joukon johdossa.
Kuolleet eivät tarvitse syytä kostaa.
Kuolleet eivät enää koskaan valita.
Elon hengen kehosta pois nostaa.
Kohtalona kuolla maansa puolesta.
6. Rakkaudesta Sotaan
Tulivalmistelu rikkoon hiljaisuuden, laulu loppuu huuto alkaa.
Laulu loppuu huuto alkaa, repii rauta miestä kaataen.
Juo metsä verta janoonsa, juo metsä verta janoonsa.
Raivo rauhan raiskaa, rakkaudesta sotaan.
Raivo rauhan raiskaa, rakkaudesta sotaan.
Loppuu matka maallinen, huutaen itkien, verta oksentaen.
Elämä lahja rakkauden, hukkuu pyörteisiin vihan virtojen.
Veren virta vuolas, rakkaudesta sotaan.
Tulivalmistelu rikkoo hiljaisuuden, laulu loppuu huuto alkaa.
Repii rauta miestä kaataen, juo metsä verta janoonsa.
Raivo rauhan raiskaa, rakkaudesta sotaan
Raivo rauhan raiskaa, rakkaudesta sotaan
7. Panssarikolonna
Keskeltä tuhotun kannaksen,
hitaasti lipuu kolonna kolmenkymmenen.
Panssaroitu joukko sotakoneiden,
tuoden mukanaan tuhon sekä kärsimyksen.
Taisteluiden arvet avonaiset,
ruostetta kuin verta vuodattavat.
Ammusten iskuista irvokkaista,
haalistuneet merkit joukko-osastojen.
Telat teräksiset tuhansia tonneja taakkanaan,
joukkueita tulitukeen kuljettaa.
Tykkitornit tukena totuuden,
metallivaippaisia sanoja sylkee.
Kolonna viiden joukkueen,
tietään raivaa läpi taistojen.
Säälimättä edessään ketään,
jättäen taakse maan palaneen.
Sirpaleet teräksiset maata repivät
ja liekkeihin sen hukuttavat.
Tuliasemat kitkeränä savuavat,
kohtaamisesta muistuttavat.
Kolonna viiden joukkueen,
tietään raivaa läpi taistojen.
Säälimättä edessään ketään,
jättäen taakse maan palaneen.
Telat teräksiset tuhansia tonneja taakkanaan,
joukkueita tulitukeen kuljettaa.
Tykkitornit tukena totuuden,
metallivaippaisia sanoja sylkee.
Kolonna raskaasti ruhjottu,
tehtävänsä suorittanut voittanut.
Tappioitta kuitenkaan ei suoriutunut,
ennen uutta taistelua on arvet karkaistu
8. Sisu Sinivalkoinen
Puolesta vapauden uhatun.
Puolesta oikeuden loukatun.
Sisään jokaisen sotilaan painajaiseen,
velvollisuuteen veriseen.
Yhteinen asia kallis,
tahdon lujuuden jalosti.
Oli pieni sitkeä kansa,
jota voittamaan ei tultu helposti.
Vaikka vapisivat polvet vahvat,
sumenivat katseet terävät.
Silti taisteluhuudon kohottaen
voimansa yhdistivät.
Poltti kuumasti korvia tuli,
jota, vastaan yhdessä nousivat.
Pelotti satojen tykkien jyly,
joka maata kallista pieksi.
Vaikka vapisivat polvet vahvat,
sumenivat katseet terävät
Silti taisteluhuudon kohottaen voimansa yhdistivät
Vaikka vapisivat polvet vahvat,
sumenivat katseet terävät.
Silti taisteluhuudon kohottaen voimansa yhdistivät.
Mursi kuitenkin lujuus yhteinen,
vastarinnan vihollisen.
Koska, sisu sinivalkoinen,
kävi edellä joukon voimallisen.
Ehkä kaatuivat kuolleina sinne,
missä vapauden joutuivat todistamaan.
Silti kuuluivat joukkoon voittajien,
kansaan suoraan ja rehelliseen.
Sillä tuhansien järvien maasta,
maasta parhaimmasta.
Eivät luopuneet mistään syystä,
se on viimeinen sana suomalaisen
9. Sotajumala
Olen tullut alusta aikojen, herra väkivallan kiistaton.
Aseseppä taisteluiden, joissa elämän lopun kohtaa.
Sillä minä olen sotajumala, valtias kaiken sotaisan.
Lopettaja elämän valoisan, pyöveli vailla vertaa.
Kuolema minua kaikkialle seuraa, tuho edelläni tietä lakaisee.
Tuska vierelläni valittaa, pelko minut vaatettaa.
Pahuus, joka minut ruokkii, vihasta voimansa ammentaa.
Katson alas maata, jossa veri virtaa.
Kannasta ruumiiden tuhansien.
Surevien leskien epätoivoa.
Kyyneleitä lasten isättömien.
On työni täällä tehty.
Siirryn taas aikaan uuteen.
Sillä minä olen sotajumala, valtias kaiken sotaisan.
Alkulähde vihan, raakuuden, yliherra kuoleman.
10. Vanki
Köytettynä jäisellä maalla istuen.
Iskuja vastaanottaen.
Naama verisenä, ylös lyöjäänsä katselee.
Tuntee sisällään luiden murtuvan rusahtaen.
Armoa mielessään hiljaa anelee.
Tuntemattomien keskellä kasvottomana.
Ihmisarvonsa menettäneenä, arvottomana.
Sotavanki maahan paiskattu.
Henkisesti lähes täysin raiskattu.
Ei suostu tietojaan kertomaan, jotka hautaan käskettiin kantamaan.
Hampaansa maahan sylkien, verta oksentaen, tuskasta huutaen, kivusta valittaen.
Iskuja tulee liian monta, ei kestä sotilas mahdotonta.
Tajuntansa menettää, epäonnekseen ei kuitenkaan henkeään.
Köytettynä jäisellä maalla istuen.
Iskuja vastaanottaen.
Naama verisenä, ylös lyöjäänsä katselee.
Tuntee sisällään luiden murtuvan rusahtaen.
Armoa mielessään hiljaa anelee.
Tuntemattomien keskellä kasvottomana.
Ihmisarvonsa menettäneenä, arvottomana.
Sotavanki maahan paiskattu.
Henkisesti lähes täysin raiskattu.
Ei suostu tietojaan kertomaan, jotka hautaan käskettiin kantamaan.
Hampaansa maahan sylkien, verta oksentaen, tuskasta huutaen, kivusta valittaen.
Iskuja tulee liian monta, ei kestä sotilas mahdotonta.
Tajuntansa menettää, epäonnekseen ei kuitenkaan henkeään
11. Pommitus
Katselevat taivaalle, tulee pommikonelaivue.
Matalalla auringossa välkkyen.
Irrottaa pomminsa, puolentoista sataa.
Jotka kiiltävät kauniisti, sirosti suuntaansa etsien.
Pudoten ensin hitaasti, sitten nopeammin.
Lopulta näkymättömiin häviten.
Kun maa alkaa tärähdellä, hypähdellä, keinua.
Sydän jättää väliin pari iskua.
Murskaavat paineaallot humahtelevat.
Repien edestään kaiken irtoavan.
Hetkittäin maa tuntuu alta katoavan.
Toisinaan hypähtäen ylös.
Lyöden vasten rintaa ja kasvoja.
Savu, tomu ja lumi peittävät tienoon verhoon sakeaan.
Joka pakkaspäivän auringossa saa hohteen luonnottoman.
Kuuluu voihkaisuja, heikkeneviä avunhuutoja.
Tulee uusi laivue ja pommit irtoavat.
Avuttomana, liikkumatta kohtaloonsa katsoen.
Makaa hiljaa paikallaan, vaikka kovin pelottaa.
Työntää naamansa mustaan kitkerään tantereeseen.
Tuntee kuoleman lähestyvän, kuin painajaisessa sitä odottaa.
Yrittää tiukemmin tarrautua maahan, painerenkaiden ristiaallokossa.
Kun toiset olkansa yli ylös vilkuillen, epätoivoisesti etsivät suojaa.
Alla on joku, päälle putoaa joku.
Velttona, verta valuvana, räjähdysten riepottelemana.
Sirpaleiden silpomana.
Taas tulee uusi laivue ja pudottaa pomminsa.
Kiviä puita ja miesten kappaleita, ympärille maahan sataa.
Vaipuu hiljaa vainajien viereen, vääntäytyy veristen vaatteiden väliin.
Mahdollisimman syvälle.
Ei tulevaisuutta, vain tämä hetki…
|
|
