|
FUNERAL OATH LYRICS
"Kun kirves ristin veisti" (2004 Demo)
1. Verilaiva
2. Uulan tarina
3. Kun kirves ristin veisti
4. Hurmeisten hankien vaeltaja
1. Verilaiva
Hiljainen lahti on
päilyy pinta
Oottaa kai laivojaan ulapoilta
Laituri notkuu
Katveessa honkain
Kun sen varjo luovii rantaan
Taas soihdut syttyy, nuotioita tehdään
Kun saapuu veljet, taistelut on takanaan
Vaan purjeet repeilleet roikkuu mastossaan
Veritahrat keulakuvan maalanneet
Verilaiva
Sen kyljet vettä hörpänneet
hiljaa lahoilee
Raadot peittää laudat mustuneet
Ei veriveljet enää aamunkoita nää
Vain muisto ruosteinen rohkeudesta jää
Aurinko nostaa päänsä takaa metsien
tunnit kuluu, laskee taakse myrskyisten
Pimeiden merenselkien syleilyyn
Laskee myös ruumisvenho liekehtien
Näin loppuu taival monen
Se mustaa muistot kullallaan
Ja elo horroksessa monta kuuta käy
Vaan mikä parempaa
Kuin kuolla taistellen
Puolesta heidän jotka oottaa kotiin halki vuosien
Verilaiva
2. Uulan tarina
Näin kertoo tuuli, aikoinaan
tänne tuli vaeltamaan
Uula, poika ruhtinaan
muinaisen pohjoisen maan
Vaimoansa etsimään
hän suurin elkein astui
Nainen oli kadonnut kun
taloon riita saapui
Vaan lammikosta paistaa käsi
Kuuhut on nyt täys
Ja pajut huojuu uhkaavasti
Kun niiden seasta käy
Uula reunaan lammikon
nyt itkuisena horjuu
On vaimon kai jo tavoittanut
kuoleman sadonkorjuu
Nyt tuuli yltyy myrskyyn
ja veden pinta päilyy
kun hento käsi alle veden
nopeasti häipyy
Kun lampi viimein tyyneks käy
kuun eestä pilvet väistyy
On savikasvot veden alla
tulisilmät säihkyy
Se katsoo sielun sisimpään
Se tuntee ihmispään
ja Uulan suostuttelee
tottelemaan itseään
Se kertoo ehdot hirveät
et' vaimo eloon jää
Jos omat lapset syö
ja kattilassa keittää päät
Ja seuraavana aamuna on hirmuteko tehty
Veri tahraa kapalot ja kalma tuoksahtaa
Nyt kolme pienen pientä päätä säkissänsä matkaa
Uula luokse savikasvon suuren rämeen laitaan
Vaan lupauksensa pettämään on veden kasvot luotu
Ja nauru kaikaa lammesta kun Uula sitä kutsuu
On kyläläiset löytäneet jo huoneen punaisen
Ja hengellänsä Uula maksaa sielut lapsien...
3. Kun kirves ristin veisti
Kevätaamu, aurinko nousi
Ovi kävi ja ulos astui
Katsoi laaksoon kyynelsilmin
Ei palaisi ehkä koskaan...
Minä katsoin, isä vaelsi
Yli harjanteen metsään
Kinoksia oli vielä maassa
ne sulaisivat kohta pois
Hän astui hiljaa illan pimetessä
Kahlasi matalassa vedessä
Ja tähdet lauloi veisuja yössä
Tuulen vire hiuksissa, kirves roikkui vyössä
Soihdut vilkkaa välistä puiden
Pimeään juoviansa nuollen
Miekoin johdattaa syvälle metsään
Pimeään missä toivo pois viedään
Kun kirves ristin veisti
Monta kasvotonta miestä
Petti valheen vuoksi perheen
Maksoi kalliisti karmean erheen
Kun kirves ristin veisti
Uusi aika on alkanut siitä
Kaksituhatta murheen vuotta
Petettynä, uskossa turhaan
Kevätaamu, aurinko nousi
Puita kaatui ja valmistui
Herran temppeli, mahtava talo
Johon koko kylä mahtui
Minä katsoin, kyynelsilmin
Isä kirjaan tarttui
Ylisti petoksen herraa
joka taivaissa asui
Laulu raikui, mieli vaipui
Unohdettu on jo menneisyys
Kun isä taipui, kaikesta luopui
jottei joutuisi kadotukseen
Riivahenget oli saapuneet
Häntä viemään helvettiin
Eikä häntä vienyt tulinen laiva
Vaan maahan hänet kaivettiin
4. Hurmeisten hankien vaeltaja
Päivä hukkuu talven kuuraan
Yksinäinen vaeltaja huokaa
matka ei kai pääty koskaan
kotiin liekkö saapuu milloinkaan
Jäinen lampi ohitseen valuu
harmaa metsä ympärillä kuiskii
Miekan kahvaa kylmä käsi halaa
Joku heistä ei ehkä vielä kuollutkaan
Hurmeinen niitty takanaan
huudot vaienneet veren virtaan
unohdettu on ystävät ja kaikki ne valheet
joita kerran kuunnella sai
Ristin varjoon langennut ylpeys
kattilassaan ylitse kiehui
Aseisiin tarttui se kansa
joka murheissa vaelsi ja valheissa kylpi
Ainoana hän hengittää
voittajana verissänsä kotiin palaa
ylitse valkeiden niittyjen ja jäiden
Järvimaan joka on kiitoksen velkaa
Mutta sanomansa lumeen kaivaa
kylmä talvi pahin vastustajistaan
silmät katsoen uuteen aamuun
hän lipuu saleihin jumalten hiljaa
Hyinen on talviyö
eikä kukaan tietää saa
että kukka kukkii taas
Kauan unohdetun isänmaan
|
|
